Elokuva-ala kasvaa vauhdilla

Elokuva-ala kasvaa nopeasti ja suomalaiset käyvät entistä useammin elokuvateattereissa. Moni analyytikko onkin joutunut myöntämään ollessaan väärässä arvioissaan, joiden mukaan Netflix ja muut vastaavat palvelut olisivat heikentäneet ihmisten kiinnostusta käydä perinteisissä elokuvateattereissa. Tilastot kertovat, että leffassa käydään ennätystahtiin ja uusia elokuvateattereita ja saleja pystytetään ympäri maata. Kasvua ei näy vain Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla vaan joka puolella maata. Viime vuonna leffassa käytiin jopa 8,7 miljoonaa kertaa, mikä on toiseksi suurin luku sitten vuoden 1983. Viimeiset pari vuotta ovat olleet elokuvahistorian parhaimpia. Vaikka ilmaista tai lähes ilmaista videosisältöä on löydettävissä helposti internetissä, ihmiset eivät ole halunneet korvata niillä kokonaan elokuvateatterin tarjoamaa kokonaisvaltaisempaa palvelua ja elämystä. Elokuva-ala voi hyvin ja ihmiset nauttivat elokuvien katselusta. Nyt kuluttajien iloksi tarjolla on yhä enemmän vaihtoehtoja, jotka selvästi tukevat eivätkä poissulje toisiaan.

Elokuva-ala kasvaa joka puolella maata

Suomessa on tällä hetkellä 171 elokuvateatteria ja niistä löytyy yhteensä 327 salia. Kaikki teatterit ja salit eivät toki toimi säännöllisesti, mutta kaiken kaikkiaan elokuvia näytetään Suomessa yli 130 paikkakunnalla. Elokuvateatterit eivät missään tapauksessa ole vain pääkaupunkiseudun ihmisten viihdykkeitä, vaan leffoja katsellaan yhtä lailla myös kehä kolmosen ulkopuolella. valkokankaan suursuosio jatkuu jatkumistaan, mistä johtuu, että uusia leffateattereita avataan koko ajan ja nykyisiin teattereihin lisätään salien määrää. Koska alalla on aivan viime vuosina mennyt hyvin, nähdään myös tulevaisuus valoisana. Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen arvioi, että nykyiset katsojamäärät ja teatterien uudistumistahti viittaavat siihen, että tulevina vuosina on mahdollista rikkoa jopa vuosittainen 10 miljoonan katsojan raja. Viimeaikaisista leffoista suosituimpia ovat olleet koko perheelle suunnatut elokuvat, mikä todennäköisesti kertoo siitä, että elokuvissa ei käy vain pieni marginaalinen ihmisryhmä – elokuvat ovat koko kansan asia. Tero Koistisen mukaan kolme viidestä vuoden 2016 katsotuimmasta elokuvasta oli perhe-elokuvia. Kaikista suosituin elokuva oli Risto Räppääjä ja yöhaukka -leffa.

Tyhjilleen jääneeseen navettaan syntyi Navettakino

Perhe-elokuvien lisäksi myös kotimaiset leffat keräsivät paljon katsojia. Vuonna 2016 melkein joka kolmannella katselukerralla valittiin kotimainen elokuva. Ykkössuosikki Risto Räppääjän lisäksi suosituimpien elokuvien kategoriaan nousivat Angry Birds, Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu, Lemmikkien salainen elämä ja Luokkakokous 2. Yksi yllättäjä oli kotimainen dokumenttielokuva Järven tarina, joka vakuutti visuaalisuudellaan katsojat. Tämänvuotisista leffoista elokuvaväki odottaa etenkin Tuntematonta sotilasta. Elokuvateatterit kehittävät asiakaskokemustaan muutenkin kuin toivomalla hyviä ja laadukkaita leffoja. Teatterit halutaan nähdä monipuolisina viihdekeskuksina, joissa katsojat voivat myös vaikkapa syödä ja nauttia viiniä. Teatterien viihtyvyyttä kehitetään ja erilaisia premium-saleja lisätään. Profiloituminen on kuitenkin olennaisinta myös elokuvateatteribisneksessä. Siksi suurten ja hohdokkaiden salien rinnalla myös pienet ja intiimit, tyyliltään ja ohjelmistoltaan valtavirrasta poikkeavat teatterit keräävät lisää katsojia. Elokuvateatteri on syntynyt jopa keskelle maaseutua; kun karjatiloja suljetaan rakennemuutoksen kourissa, erään tilan jälkikasvu keksi perustaa suljettuun navettaan elokuvateatterin. Kulttimaineen saavuttanut Navettakino on pyörinyt Keski-Suomessa Konnevedellä jo 16 vuotta.

Related Posts

Add Comment