Elokuvien katselu suoratoistona on nykyajan elokuvakokemuksen kulmakivi

Elokuvat ovat olleet tärkeä osa ihmisten elämää aina siitä lähtien, kun elävät kuvat hieman yli sata vuotta sitten esiteltiin haltioituneelle yleisölle. Elokuvat ovat olleet ikään kuin kirjoja, jotka ovat tuoneet tarinat sanojen sijaan ihmisten verkkokalvoille. Vuosikymmenien ajan ihmiset ovat haltioituneet siitä, kuinka he ovat ruudun kautta saaneet elää täysin toisenlaista elämää jonkun toisen silmin, kokeneet seikkailua, rakkautta, draamaa ja hauskoja hetkiä. Elokuvat herättävät ihmisissä monenlaisia tunteita ja tuovat toisinaan ilmi myös yhteiskunnan ongelmia ja pelottaviakin puolia tai tuovat historian näkyville tavalla, joka ei aikaisemmin olisi ollut mahdollista.

Elokuvateattereista televisioruutuihin, televisioruuduista tietokoneen suoratoistopalveluihin

Elokuvan historian alussa eläviä kuvia eli elokuvia pääsi katsomaan vain julkisiin näytöksiin, missä niitä heijastettiin projektorilla valkoiselle kankaalle. Tuolloin elokuvien teknologia oli hyvin erilaista kuin tänä päivänä, ja varhaisimmat elokuvat olivatkin vain muutamien minuuttien pituisia mykkäelokuvia, joissa ei välttämättä ollut juonta laisinkaan – tuolloin jo pelkästään kuvan liikkuminen oli ihmisille tarpeeksi ihmeellinen kokemus.

Nykyään ollaan kuitenkin tultu pitkälle noista ajoista. Aivan ensimmäisenä elokuvan katselun mullistivat televisiot, joiden avulla kuka tahansa saattoi katsella elokuvia kotoaan käsin. Television kautta elokuvia pystyi kuitenkin katsomaan vain silloin, kun niitä sattui olemaan lähetyksessä tai vaihtoehtoisesti VHS- tai DVD-soittimen kautta vuokraamalla tai ostamalla haluamansa elokuva. Tällainen menettelytapa saattaa kuulostaa uskomattomalta nykynuorisolle, joka on käytännössä kasvanut suroatoistopalvelujen ympäröimänä. Nykyään ihmiset haluavat mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti, eikä enää malteta esimerkiksi odottaa viikkoa sarjan seuraavan jakson näkemistä, vaan kokonainen sarja saatetaan ahmia muutamassa päivässä. Tämän ovat mahdollistaneet juurikin suoratoistopalvelut, joiden avulla elokuvia ja sarjoja voi katsoa juuri silloin kuin huvittaa ja siellä missä huvittaa – tarvitset vain tietokoneen tai älypuhelimen!

Suoratoistapalvelujen avulla katsot juuri sitä mitä haluat. Ne ovat lähes pohjattomia viihdepankkeja, joista riittää iloa koko perheelle. Mikäli taloudellinen tilanteesi ei juuri nyt salli suoratoistopalvelun tilaamista, kilpailuta kulutus lainat verkossa jo vaikka tänään, niin saat perheesi talouteen joustavuutta. Joustavammalla arjen rahoituksella sinullakin on varaa hankkia itsellesi tai perheellesi sekä loputonta viihdettä tarjoava suoratoistopalvelu että laitteet, joilla jokainen voi nauttia suoratoistopalvelun viihdyttävästä tarjonnasta.

Suoratoistopalvelut ovat tehneet elokuvan katselun helpoksi

Voiko elokuvan katselu mennä enää tämän helpommaksi? Siinä missä ennen elävän kuvan näkeminen oli harvinaisuus ja juhlallinen tilaisuus, johon taatusti pynttäydyttiin parhaimpiin ja josta puhuttiin vielä pitkään, voi nykyään elokuvaa katsoa vaikka yön pimeydessä omasta sängystä käsin pyjamaan pukeutuneena. Elokuva on tullut helposti saatavillemme ja tietyllä tapaa normalisoitunut osaksi elämäämme, minkä johdosta se on osittain kadottanut loisteliaan aspektinsa. Toki yhä edelleen elokuvateatterit vetävät puoleensa väkeä ja varsinkin elokuvien ensi-illat ovat hyvin suosittuja, sillä elokuvateatterissa pääsee näkemään elokuvan ennen sitä, kun se on julkaistu suoratoistoalustoille.

Elokuvista on nykyään ylitarjontaa, ja erilaisia filmejä löytyykin aivan jokaisen makuun. Piditpä sitten komediasta, draamasta, romantiikasta tai hyytävästä kauhusta, löytyy sinulle taatusti tuntikausien edestä katseltavaa miltä tahansa suoratoistoalustalta. Kannattaa kuitenkin ottaa eri alustoista selvää etukäteen, jotta saat valittua itsellesi mahdollisimman sopivan palvelun. Siinä missä toiset palvelut panostavat enemmän elokuviin, saattaa toisista löytyä laaja tarjonta erilaisien sarjojen uusimpia kausia tai vaikkapa suuri kirjasto mielenkiintoisia dokumentteja. Ota selvää ja tilaa itsellesi sopivin – tai vaikka ihan kaikki!

Related Posts

Add Comment