Yrityslaina elokuvateatterin perustamiseen

Elokuva-ala on yksi tuottavimpia aloja koko maailmassa. Voitaisiin sanoa, että melkein kaikki ihmiset katsovat, tai ainakin ovat katsoneet, elokuvia jossain vaiheessa elämäänsä. Joissakin tapauksissa tästä voi kehittyä ihmiselle jopa harrastus tai parhaassa tapauksessa ura.

Yrittäminen on sellainen asia, josta monet ovat unelmoineet, mutta monet eivät kuitenkaan uskalla sille tielle lähteä. Yrittämisessä on kuitenkin monia hyviä puolia.

Miksi alkaa yrittäjäksi?

Yrittäjyys voi olla todella palkitsevaa, jos pistää itsensä likoon ja todellakin ”yrittää”. Yrittäminen vaatii ihmiseltä paljon, ja siinä täytyy olla täysillä mukana. Mutta kun oma yritys alkaa kukoistaa ja yrityksellä menee hyvin, niin mikään ei varmasti voita sitä tunnetta, kun tietää että on saanut kaiken sen itse aikaan ja uskaltanut lähteä yrittämään.

Hyviä puolia yrittämisessä ovat muunmuassa se, että olet itsesi pomo, eikä sinun periaatteessa tarvitse vastata muille kuin itsellesi. Olet vastuussa kaikesta yrityksessäsi, ja sitä kautta saat tehdä yrityksestäsi oman näköisesi. Yrittäjäksi alkamalla voi myös tehdä itse vaikutuksen yhteiskuntaan ja luoda esimerkiksi työpaikkoja omaan kotikaupunkiinsa.

Voit siis periaatteessa itse määrätä, kuinka paljon haluat tienata ja sitten sen palkan eteen täytyy myös paiskia töitä, jotta yritys voisi menestyä.

Yrittäminen elokuva-alalla

Esimerkiksi elokuvateatterin perustaminen voisi olla elokuva-alasta kiinnostuneelle henkilölle mieluinen lähtökohta. Jos rakastaa elokuvia ja yleensäkin elokuva-alaa, niin miksi ei perustaisi omaa elokuvateatteria, johon ihmiset voisivat tulla katsomaan uusimpia hittileffoja, tai miksi ei vaikka vähän pienemmän mittakaavan leffoja.

Siinäkin olisi bisnesideaa. Monet elokuvat ovat saavuttaneet suursuosion, mutta kovin moni elokuvateatteri ei ole kuitenkaan näyttänyt elokuvaa teattereissa. Indieleffat ovat trendikkäitä tätä nykyä.

Elokuvateatteriin kuitenkin tarvitsee paljon kaikenlaista elektroniikkaa ja muuta. Kannattaa miettiä tarkkaan, ja tehdä vaikka lista, että mitä kaikkea teatteri tarvitsee toimiakseen.

Mistä pääoma yrityksen perustamista varten?

Yrityksen perustaminen vaatii yleensä aina jonkinnäköisen summan riippuen siitä, minkälaisen yrityksen on perustamassa. Jos olet esimerkiksi perustamassa rakennusalan yritystä, niin tarvitset tilat, työkoneet, työntekijät, ja paljon muuta. Myös elokuvateatteria varten tarvitsee tilat, ja lisäksi elektroniset laitteet kuten tykit ja valkokankaat, teatterisalit, näyttöjä josta näkee elokuvien näytösajat, ja lista jatkuu vielä aika pitkään.

Pääomaa siis tarvitaan, ja sitä varten on olemassa yrityslainat. Yrityslainojen avulla on moni yritys saanut alkunsa, sillä läheskään kaikilla ei ole niin paljon säästössä omaa rahaa, että voisi vaan omasta taskusta ostaa kaiken tarvittavan. Yrityslaina on näissä tapauksissa oiva ratkaisu.

Yrityslainaa voi hakea esimerkiksi qred.com/fi/ nettisivulta. Lainoja myönnetään yleensä juurikin alkutekijöissä oleville yrityksille, jotka haluaisivat aloittaa tai laajentaa toimintaansa. Hakemus täyttyy hyvin nopeasti, ja vastauksen saa jopa tunnin sisään sähköpostiin tai puhelimeen.

Myös rahat on mahdollista saada tilille jopa saman päivän aikana.

Jos siis mietit mistä saisit pääomaa yrityksen perustamiseen, niin yrityslaina voi olla siihen ratkaisu.

Mistä lähteä liikkeelle?

Yrittäjäksi alkamisessa pitää kuitenkin aina olla varovainen. Ei kannata suinpäin vain ottaa isoa lainaa ja lähteä vähän sutaisemaan jotain yhteen. Pitää olla liiketoimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelmiin löytyy valmiita pohjia internetistä, ja niiden avulla voi kartoittaa esimerkiksi kuinka paljon rahaa mahdollisesti tarvitsee yrityksen perustamiseen.

Tee siis liiketoimintasuunnitelma, mieti kaikki valmiiksi, ja sen jälkeen voi alkaa miettiä vaikka sitä yrityslainan ottamista ja oman yrittäjän uran alkua.

Related Posts

Add Comment